tiistai 29. heinäkuuta 2008

Vapaapäivä 2

Petollisia nää vapaapäivät heti palkkapäivän jälkeen. Aloittelin päivän kuitenkin hillitysti shoppailemalla kierrätyskeskuksen ilmaispuolella. Sieltä kiikutin kotiin kolme tommosta kukkahuivia, jotka vissiinkin vien tuonne kotikonnuille yhdelle kaverille. Sitten siellä oli myös meitsin kokoo olevat tummansiniset tennarit, joille ajattelin tehdä jotain mut no idea mitä. Eka ainakin vaihdan kengännauhat...


Sitten kunnon ostoksiin.
Alotetaan kamerasta, aaaaah! Tätä yritin käydä hakee Kiasma-kaupasta jo aikaisemmin ja nyt tärppäs. Lomokamera, purelove. Heräteostoksia: Trendi ja Cosmo, puoleen hintaan hei ja Lindexin lastenpuolelta kolmet sukat á 0,95€. Kapp Ahlin lastenpuolelta värikkäät sydänhelmet, jotka vissiinkin pistän eteenpäin pikkusiskolle. Sitten löytyy pihdit hehe ja valkosta nauhaa. Taustana on tänään Eurokankaan alelaareista ostettu tilkku. Sitten löytyy paketti vaahtomuovia Suomalaisesta kirjakaupasta (2,95€) jonka käyttötarkoituksesta lisää seuraavaksi.


Itsetehtyihin leimasimiin tarvitset:

- paksua vaahtomuovia

- pullonkorkkeja
- liimaa

- sakset

- liiman levitykseen jonkun tikun, itse käytin isoa parsinneulaa kun ei ollut hammastikkuja :-D


Elikkä eka piirrä vaahtomuoville pullonkorkin ääriviivat. Leikkaa ympyrä irti ja piirrä joku kiva kuvio ympyrään. Leikkaa pois semmoset kohdat, jotka haluat jättää valkoiseksi. Liimaa kiinni pullonkorkkiin ja tsädäm, sulla on omin käsin tehty leimasin!

Tulos:

Ihania, persoonallisia ja varmasti uniikkeja leimasimia!

Näitä on kyllä ihan hullun mukava tehdä. Korkit vaan alkaa olemaan pikkuhiljaa finaalissa.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2008

Vapaapäivä

Tänään on ollut aika kiva päivä.

Aamusta (yötyöntekijän aamu on klo 15) menin solariumiin. Ei nimittäin tule ainakaan liiaksi nähtyä aurinkoa, nukun päivät ja yöt olen töissä. Että jos sitä vähän väriä pintaan.
Solariumin jälkeen menin käväsemään keskustassa kun oli aikeissa käydä Kiasma-kaupassa ostaa jutskia, mutta se meneekin tiistaisin jo viideltä kiinni höh. Mutta löytyihän sitä sitten jotakin.

Olen piirrellyt alustavia kaavoja minikoossa ja etsiskellyt kangas
ta just tällasta hametta varten. Ja sillä ei ole väliä, kuinka monta mustaa mekkoa/hametta jo omistan, tää on niin ihana. Toimii henkseleillä ja ilman. Love. Oli vissiin kaupan viimeinen kappale, rytistetty johonkin nurkkaan piiloon. Ja vielä mun kokoo. Lovelovelove.

H&M 19.90€

Valkoista tuubitoppia olen etsiskellyt varmaan jokaisesta pk-seudun H&M kaupasta. Kaikki on niitä peruspötköjä, joissa ei ole ylhäällä kangasta kaksinkerroin. No Gina Tricotissa oli, mutta kaikki koot XS ja XL. Vihreä oli ainoa josta oli vielä kokoa S jälellä ja sehän lähti meitsin messii.

Gina Tricot 4.90€

Kotiin tullessani täällä oli safka odottamassa valmiina (kiitti pojat pus) ja leivoin jälkkäriksi muffinsseja.
Perusohje täältä. Korvasin desin muuta nestettä kermalla ja heitin sekaan dumlen palasia ja oikeeta, raakaa kaakaojauhetta. Kuorrutuksessa käytin kananmunan valkuaista, tomusokeria ja kaakaojauhetta. Olis vaan pitäny pistää lisää tomusokeria kuorrutteeseen kun olisin halunnu että ois tullu semmonen hieno läjäkuorrute mut siitä tulikin tommonen lättänä. Ens kerralla sitten. Ja on muuten makeita.

Illemmalla tuli vielä hullu inspis tehdä tällainen.

Suunnitelmissa ollut jo jonkin aikaa, mutta sain nyt vasta aikaiseksi. Ehkä maailman simppelein juttu.

LP-kulhoon tarvitset:
- tapeettoman LP-levyn (avainsana kirpparit!)

- uunin kestävän kulhon, joka on vain pikkusen pienempi kuin levy
- uuninkestävän metallipurkin/lasitölkin tms

Lämmitä uuni 100 asteeseen. Pistä LP kulhon päälle ja levyn päälle metallipurkki. Päällä oleva purkki toimii painona, että levyn keskikohta tippuu kulhon pohjalle. Pistä asetelma uuniin ja vahdi silmä tarkkana kun levy alkaa mutkittelemaan. Tähän menee aikaa joku 4-8 min. Kun olet tyytyväinen levykulhosi muotoon, ota se pois uunista (patalappujen kanssa) ja anna jäähtyä kymmenisen minuuttia. Jos haluat, voit varovasti koittaa onko levy kuuma kun olet ottanut sen pois uunista, sillä sitä voi vähän aikaa muotoilla sopivamman muotoiseksi ennen kuin se jäähtyy. Itse tein sellaisen virheen, että avasin uunin kesken prosessin, kun levy alkoi painua kasaan vain yhdestä kohdasta ja halusin vähän korjailla. Pistin uunin kiinni ja annoin olla sen siellä varmaan 15 minuuttia, eikä tapahtunut mitään. Vika oli siinä, että kun uuniin oli päässyt kylmempää ilmaa, oli levy tarttunut lasikulhon reunoihin. Otin setin pois uunista, irroittelin reunat ja pistin takas n. viideksi minuutiksi.

Hintaa tälle tuli tasan 0€, sillä kulho on saatu tarpeettomana muuton yhteydessä ja levyn vein (luvan kanssa) töistä.

Ihania nää vapaapäivät.

tiistai 15. heinäkuuta 2008

Aleshopping

Käväsin vähän Tiimarissa. Ja ehkäpä ne alennukset veti mua pikkusen puoleensa...


Vauvanalletarrat oli niin övericuteja että piti noutaa pois, eiköhän niitä aikuistenkin kortteihin pysty käyttämään. Ylärivistä löytyy valkoista akryylimaalia jota ois suunnitelmissa käyttää semmosen jutskan maalaamiseen. Saman jutskan päälystämiseen ostin oikealla olevan Decoupage lakan. Keskellä töröttää musta kangasväri. Muistikirjan ostin koska edellinen vetelee viimeisiään, enää joku viisi sivua jäljellä ja ilman muistikirjaa en lähde mihinkään. Noille pahvikuviojutskille mulla ei ole minkäänlaista käyttöä tiedossa. Tuntuu kyllä siltä että en niitä raaski käyttää mihinkään, on ne niin ihania.
Jätin Mikalle viestin kun se menee ennen mua nukkuu kun meillä on vähän eri työajat hihi.

Sitten ostin vielä avaimenperän kun omatekemä avaimenperä päätti päivänsä.

maanantai 14. heinäkuuta 2008

Kukkahame

Tästä mun innostus ompelemista kohtaan oikeen kunnolla lähti.


Zarassa oli tän tyyppinen hame (mutta rumempi) ja oli pakko saada samanmoinen. Se Zaran hame tais maksaa jonkun 25€ ja lopulta tän hinnaksi tuli n. 23€. Ei mikään hirvee säästö, mutta paljon mieluisampi kuitenkin. Kaavat on Suuresta Käsityölehdestä pikkusen muokattuina. Siinä oli hameeseen tehty vaan yksi röyhelö, mutta halusin kaksi, joten pistin vaan raa'asti röyhelön mitan puoliksi ja näin kiva siitä sitten tuli. Kangas makso n. 9€ ja helman brodyyri 14€ ja vetoketju jostain kaapin kätköistä. Mulla ei kylläkään ollut piilovetoketjupaininjalkaa että vetoketju meni vähän rumasti, mutta eikai sitä kukaan huomaa.

Alku

Jepa. Elikkä oon jonkun puoltoista vuotta maybe lueskellu erilaisia blogeja ja nyt pitänee sitten munkin kantaa korteni kekoon. Tästä se lähtee.